Page 10 of 12

Napapiirin sankarit -tapahtuma 22.8.2018

Napapiirin sankarit -tapahtuma on kutsu kaikille, jotka haluavat, että Tampereen Napapiiri ry:n toiminta jatkuu. 

Tampereen Napapiiri ry on pirkanmaalaisten lapsiperheiden vertaistukea ja virkistystoimintaa tarjoava yhdistys, jonka toiminta alkoi vuonna 2000, kun tamperelaiset lapsiperhejärjestöt etsivät yhteistä tilaa ja yhteistyömahdollisuuksia. 

Yhdistys mahdollistaa esimerkiksi sen, että on tila, jossa järjestää kahviloita, tapaamisia ja kursseja. Napapiirillä käyminen ei edellytä jäsenyyttä, sitoutumista tai jotain tiettyä suuntautumista. 

Yhdistyksen toiminta perustuu täysin vapaaehtoistyöhön eikä palkattua henkilökuntaa ole. Jokainen voi vapaasti päättää, mihin, miten ja minkä verran osallistuu. Toiminta eroaa muusta kerhotoiminnasta itseohjautuvuutensa ansiosta. Napapiirillä ei ole toimistoa, vahtimestaria eikä siivoojaa, vaan tilojen käyttäjät ottavat vastuun siistimisestä, materiaalien hankinnasta ja muista toimintaan liittyvistä asioista.

Yhdistyksellä on joukko ihania, aktiivisia vapaaehtoisia, jotka hoitavat muun muassa kantovälinelainaamoa, tens-lainaamoa, rintapumppuvuokraamoa ja jäsenrekisteriä. Aktiivit järjestävät kantovälineopastuksia ja toimivat doulina. Ryhmänvetäjät avaavat ovet, keittävät kahvit ja huolehtivat paikan siisteydestä muun muassa ei-binääristen vanhempien tapaamisissa, doula-illoissa, isien ja lasten kahvilassa, kantokahvilassa, kirjapiirissä, KiVa-kahvilassa, kansainvälisissä kahviloissa, lukupiirissä, taaperokahvilassa ja synnytysteemailloissa. 

Lisäksi yhdistyksellä on niin ikään vapaaehtoisista koostuva hallitus, joka huolehtii muun muassa tilavarauksista, markkinoinnista ja viestinnästä, laskutuksesta, maksuliikenteestä ja kirjanpidosta, toiminnan organisoinnista sekä tilan kunnossapidosta. 

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika miettiä millaisena ja millä edellytyksillä Napiksen toiminta jatkuu vuonna 2019.

Näin ollen kutsumme sinut, Napiksen kävijä tai toiminnasta kiinnostunut, mukaan. Tavataan Napapiirin sankarit -tapahtumassa Napiksella keskiviikkona 22.8.2018 klo 16:30 alkaen ja tehdään yhdessä yhdistyksestä toiveidemme mukainen.  

Juuri sinua tarvitaan! 

Syksy 2018 Napiksella

Tampereen Napapiirin syksy 2018 on täynnä toimintaa!

Syyskaudella Napiksen vanhoista tutuista ryhmistä jatkavat ei-binääristen vanhempien tapaamiset, doula-illat, isien ja lasten kahvila, kantokahvila, kirjapiiri, KiVa-kahvila, kirjapiiri, Suomi-Saksa -kahvila, Suomi-Ranska -kahvila, Suomi-Italia -kahvila sekä synnytysteemaillat. Myös kantovälineopastukset jatkuvat tuttuun tapaan. Tauolla ollut taaperokahvila aloittaa uutena ryhmänä uuden vetäjän voimin, ensimmäinen kerta on torstaina 30.8.2018 klo 11 – 13. Ryhmien sivut Napiksen nettisivuilla päivittyvät elokuun mittaan, joten kannattaa pysyä kuulolla esimerkiksi kiinnostavien teemakertojen suhteen!

Myös syksyn kurssikalenteri on saatu täyteen: Hämeen Naisvoimistelijoiden Minna Vuorenmaan pitämät äitiysjoogat starttaavat heti elokuun 2. päivä, ilmoittaudu siis kiireesti mukaan! Vauvantain Silja Seppänen on loihtinut syksylle mielettömän määrän kaikkea ihanaa –  luvassa on  GuaSha -kursseja, Imetyksen ABC -kursseja, Lantion tasapainotus -kurssi ja kiitettyjä Vauvantain synnytysvalmennuksia.

Syys-lokakuussa järjestetään myös paljon kysytty Toimiva perhe -kurssi, jonka ilmoittautuminen alkaa jo nyt perjantaina 3.8.2018 klo 10! Toimiva perhe kurssin vetäjänä toimii Onni & Hoivan tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja Elina Kauppila.

Tervetuloa Napikselle!

Napis lomailee juhannuksesta elokuun alkuun

Napiksen hallitus ja aktiivit lomailevat juhannuksesta elokuun alkuun.  Hoidathan siis mahdolliset tilavaraukset tai muut yhteydenotot ennen sitä! Kalenterista löydät kesäkuun tapahtumat – heinäkuuksi Napis hiljenee kokonaan. Syksyn kurssit, tapahtumat ja ryhmät päivittyvät nettisivuille hiljalleen, mutta tiedotamme niistä vielä tarkemmin elokuun alussa.

Ihanan rentouttavaa kesää kaikille ja vielä kerran suuri kiitos kuluneesta kaudesta kaikille teille Napiksen kävijöille.

Nähdään viimeistään syksyllä!

Puistotreffit kesäkuussa keskiviikkoisin klo 10 – 12

Napiksen perinteiset puistotreffit järjestetään taas kesäkuun ajan Sorsapuistossa! Ensimmäinen puistotreffikerta on 6.6.2018 klo 10 – 12. Bongaa leikkikentän vierestä Napiksen lakana ja liity seuraan! Perheen pienimmille on varattu muutama viltti, leikkipuistosta löytyy leikkejä isommille. Sorsapuisto on Tampere-talon naapurissa ja rajoittuu Yliopistonkatuun, Aaltosenkatuun, Lähteenkatuun, Salhojankatuun ja Viinikankatuun.

Tampereen Napapiirin jäsenkortti muuttuu sähköiseksi

Tampereen Napapiirin jäsenkortti muuttuu sähköiseksi. Vanhat jäsenkortit ovat voimassa edelleen, mutta uudet ja viime kuukausina liittyneet jäsenet saavat jäsenkorttinsa sähköisessä muodossa.

Voit tallentaa sähköisen jäsenkortin puhelimeesi, jolloin kortti kulkee kätevästi mukanasi.

Jos olet jo jäsen ja haluat sähköisen jäsenkortin, laita viestiä jäsenrekisterivastaavallemme Hannelle, hanne.koskiniemi at gmail.com.

Tampereen Napapiiri ry:n jäseneksi liittymällä tuet toimintaamme ja saat jäsenetuja. Liittymismaksu on 7 e, vuosimaksua ei ole. Lisätietoja jäsenyydestä ja jäseneduista löydät  täältä.

Tietosuojaselosteet lisätty nettisivuille

GDPR (General Data Protection Regulation) eli EU:n yleinen tietosuoja-asetus on annettu 27.4.2016 ja sitä sovelletaan 25.5.2018 alkaen. Asetuksen tavoitteena on parantaa luonnollisten henkilöiden oikeusturvaa henkilötietojen käsittelyn osalta ja se koskee myös yhdistyksiä. Tampereen Napapiiri ry toimii rekisterinpitäjänä esimerkiksi jäsenten ja aktiivien henkilötietojen osalta. 

Tampereen Napapiiri ry:n nettisivujen materiaalipankista löytyvät tietosuojaselosteet Tampereen Napapiiri ry:n hallinnosta ja jäsenrekisteristä. Jäsenrekisteriä koskeva tietosuojaseloste löytyy myös jäsenyys ja jäsentietolomake -sivulta. 

Lisätiedot: tampereennapapiiri (at) gmail.com

 

Joogakurssit jatkuvat elokuussa!

Napiksella järjestetään jälleen elokuussa kaksi raskaana oleville sekä äideille ja vauvoille suunnattua joogakurssia. Äitiysjoogassa joogan lempeät liikkeet rentouttavat, venyttävät ja vahvistavat kehoa sekä auttavat valmistautumaan synnytykseen. Äiti-vauvajooga on äidin ja vauvan (noin 3 -6 kk) yhteinen tunti. Tunnilla pääpaino on äidin harjoittelussa, mutta vauva voi olla mukana äidin sylissä tai lepäillä äidin vieressä. Tunnilla tehdään liikkeitä, jotka vahvistavat keskivartaloa sekä rentouttavat selkää ja hartiaseutua. Lisätiedot kursseista löydät täältä!

Ei-binääristen vanhempien tapaamiset kesällä

Ei-binääriset vanhemmat tapaavat kesän aikana Sorsapuistossa (nurmialueella leikkipuiston vieressä) su 3.6. ja su 5.8. klo 15. Huom.! Säävaraus. Heinäkuun ajan lomailemme, mutta keskustelua voi jatkaa ryhmän omassa fb-ryhmässä, johon pääsee laittamalla aiheesta viestin ryhmän ylläpitäjälle (Mio, mikkonen.mio (at) gmail.com tai Kaisa, kaisa.vierimaa (at) gmail.com).

« Older posts Newer posts »

© 2024 Tampereen Napapiiri

Theme by Anders NorenUp ↑