Page 8 of 12

Yhdistyksen ylimääräinen kokous 23.4. klo 16:30 Napapiirillä

Hallitus kutsuu yhdistyksen koolle ylimääräiseen kokoukseen käsittelemään Napapiirin mahdollista muuttoa. Ovet avautuvat klo 16.15, kokous alkaa klo 16.30.

Virallinen kutsu saapuu jäsenten sähköposteihin lähipäivinä. Kokoukseen ovat tervetulleita muutkin kuin jäsenet, mutta äänestystilanteessa äänioikeus on vain jäsenillä.

Nähdään kokouksessa!

 

Asiakirjat löytyvät materiaalipankista

 

Kiitos vuodesta 2018!

Lämmin kiitos, ihanaa joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta kaikille Napiksen kävijöille, vapaaehtoisille, jäsenille, yhteisöjäsenille ja tukijoille vuodesta 2018!

Yhteisvoimin pidimme Napiksen pystyssä ja enemmänkin, tutustuimme ja ystävystyimme, jaoimme vertaistukea, nauroimme, itkimme, opimme, kävimme kiivaita, höpsöjä ja älykkäitä keskusteluja, tulimme paikalle väsyneinä, pirteinä ja juuri sellaisina kuin olimme, lasten kanssa tai ilman!

Napiksen hallitus lomailee 22.12.2018 – 6.1.2019. Kevään 2019 ryhmät kokoontuvat kuitenkin jo tammikuun ensimmäisestä viikosta alkaen, joten tervetuloa Napikselle myös vuonna 2019!

Kevät 2019 Napiksella

Tampereen Napapiirin kevään 2019 kalenteri on iloksemme ääriään myöten täynnä! Keväällä Napiksella kokoontuu sekä vanhoja tuttuja että uusia ryhmiä, kuten koulutettujen imetystukiäitien vetämä imetystukiryhmä. Myös kurssikalenteri on päivitetty: jo nyt voit ilmoittautua GuaSha-kursseille, Lantion tasapainotus -kursseille, Synnytysvalmennuksiin ja Vauvasirkus-kursseille. Keväälle on tulossa lisäksi Toimiva perhe -kursseja, niistä tietoa myöhemmin! Myös tutut lainaamot jatkavat toimintaansa: meiltä saat vuokralle kantovälineet, rintapumput ja TENS-laitteet. 

Tampereen Napapiirin jäsenenä saat alennusta muun muassa lainaamoistamme ja yhteistyökumppaneiltamme. Maksamalla jäsenmaksun tuet yhdistyksen toimintaa. Liittymismaksu on 7 €, vuosimaksua ei ole. Lisätietoja: http://www.tampereennapapiiri.fi/tampereennapapiiri/jasenyys/

Vapaaehtoiseksi? Tampereen Napapiirin toiminta pyörii täysin vapaaehtoisvoimin, eikä palkattua henkilökuntaa ole. Vapaaehtoiset huolehtivat muun muassa ryhmien organisoinnista, tilavarauksista, tilan kunnossapidosta, taloudenhoidosta ja lainaamoista. Mikäli haluaisit osaksi Napiksen vapaaehtoisten porukkaa, ota rohkeasti yhteyttä info at tampereennapapiiri.fi.

Lämpimästi tervetuloa mukaan! <3 

Vauvasirkuskursseja tammikuussa!

Tampereen Napapiirin yhteisöjäsen LifeCircus järjestää taas tammikuussa vauvasirkusta Napiksella! Ryhmät aloittavat keskiviikkona 9.1.2019.

Vauvasirkus soveltuu parhaiten 4 – 12 kk ikäisille vauvoille vanhempineen. Tarkoituksena on edistää vuorovaikutusta ja lapsen koordinaatiota yhteisen tekemisen muodossa sirkuksen keinoin ja välinein. Ohjelmassa on muun muassa akrobaattisia temppuja, huiveja, palloja ja loruttelelua.

Lisätiedot kurssien sivulta.

PS: Vauvasirkuksen jälkeen on mukava jäädä kahvittelemaan Napiksen omaan vauvakahvilaan! Lämpimästi tervetuloa!

Adoptioperheiden turinatuokiot alkavat perjantaina 7.12!

Tampereen seudun adoptioperheiden aamupäiväturinoitsijat aloittavat kokoontumiset Napiksella joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 9:30 – 12! Ensimmäinen kokoontuminen on 7.12.2018.

Turinatuokio on tarkoitettu kaikille adoptioperheille, niin kotimaasta kuin ulkomailta adoptoineille, kaiken ikäisille adoptoiduille sekä adoptio-odottajille. Tarjolla vertaistukea ja muuten vaan hyvää seuraa leikin ja kahvittelun lomassa. Yleensä tapaamisissa ei ole mitään tarkempaa teemaa vaan tarkoituksena on rennon yhdessäolon merkeissä vaihtaa kuulumisia.

Tarjolla on teetä, kahvia ja keksejä. Tilasta löytyy mikro, jääkaappi ja astioita, joten myös omien eväiden lämmittäminen on mahdollista.  Kävijöiltä toivotaan parin euron kävijämaksua kahvin ja tilavuokran kattamiseksi.

Ei ilmoittautumista.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja ryhmän omalta sivulta.

Tilavuokrauslinja muuttuu kevääksi 2019

Napapiirin tilaa on ollut mahdollista vuokrata myös yksityiseen käyttöön, kuten lasten syntymäpäiväjuhlia tai muita perhetapahtumia varten. 

Yksityiset tilavuokraukset ovat kuitenkin vieneet paljon kokoontumisaikoja Napiksen omilta ryhmiltä ja lapsiperheille suunnatuilta kursseilta. Tämän vuoksi yhdistyksen hallitus on linjannut, että kevään 2019 aikana tilaa ei ole mahdollista vuokrata yksityiseen käyttöön. 

Haluamme jatkossa tarjota entistä enemmän aikoja omien ryhmiemme ja kanssamme yhteistyössä toimivien yhdistysten sekä yhteisöjäsentemme järjestämien kurssien kokoontumisille. Helmikuun 2019 vuosikokouksessa valittava uusi hallitus tarkastelee linjauksen toimivuutta toukokuussa 2019 ja päättää sen jälkeen jatkosta.

Kiitämme lämpimästi kaikkia kuluneiden vuosien yksityisiä tilavuokraajia!

Lisätiedot: hallitus at tampereennapapiiri.fi

Voisitko lahjoittaa ylimääräiset lelusi Napikselle?

Pyöriikö teidän nurkissa hyväkuntoisia, käytettyjä leluja, joita haluaisit laittaa eteen päin? Ihana aktiivimme, taaperokahvilan vetäjä Eveliina on nimittäin organisoinut lelukeräyksen, jolla uusitaan Napiksen leluja! 

Keräykseen annettavien lelujen tulisi olla puhtaita ja juuri pestyjä. Erityisesti toivomme puisia leluja, toiminnallisia leluja taaperoiästä ylöspäin, nukkeja ja kotileikkileluja. Toivomme, että lelujen kemikaalikuorma olisi mahdollisimman pieni ja haluaisimme ensisijaisesti jo käytettyjä leluja, joiden käyttöikä jatkuisi Napiksen kävijöiden leikeissä. Soivia ja/tai ääntä pitäviä leluja emme valitettavasti voi ottaa vastaan. 

Mikäli teiltä siis löytyy ylimääräisiä leluja vauvoille, taaperoille ja hieman vanhemmillekin lapsille, otamme ne suurella ilolla ja leikkimisen riemulla vastaan!

Voit tuoda lelut Napikselle ilman erillistä ilmoitusta taaperokahvilan kokoontumisaikana torstaisin klo 10:30 – 13. Mikäli toisit leluja jonain muuna aikana, otathan ensin yhteyttä vaikkapa FB-viestillä tai sähköpostitse info at tampereennapapiiri.fi. Kiitos! <3

Pikkujoulut 3.12.2018!

Tampereen Napapiirin pikkujouluja vietetään maanantaina 3.12.2018 klo 17 – 19. Pikkujoulut ovat kaikille avoimet ja ilmaiset. Ilmoittautua ei tarvitse. Tarjolla on glögiä, pipareita ja lämmintä Napis-tunnelmaa. Tervetuloa!

« Older posts Newer posts »

© 2024 Tampereen Napapiiri

Theme by Anders NorenUp ↑